CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

lauantai 6. lokakuuta 2012

Sara: Ajatuksia

Lähden tässä heti alkuun kommentoimaan Sannan postausta (jonka voitte käydä lukemassa TÄÄLTÄ)

Sanna kirjoittaa "Sitten toinen eli M. Siihen pitäis taas ottaa viimesen kerran yhteyttä joskus tässä kuussa ja sanoa että se on joko tai. Eikä mitään eipäs juupas leikkejä. Saman päätöksen on joutunut tekemään myös SARA ja uskoisin että elämä on sen jälkeen asteen helpompaa kun ei tarvitse enää miettiä."

Pitää aivan paikkansa, kun asiat loksahtavat vihdoin omille "urilleen" ja paikoilleen tulee helpottava olo, kun ei tarvitse enää miettiä ketään tai mitään. Mä olen sellainen ihminen joka miettii paljon asioita päässäni ja ehkä vähän liikaakin. Uskon, että me kaikki naiset ollaan sellaisia jotka miettivät ihmissuhdekuvioita paljon eri kantilta ja niitä pyöritetään ja mietitään ja puidaan parhaan ystävän kanssa. Lopuksi, kun on tarpeeksi asioita pohdittu alkaa selviämään asioita ja kokonaiskuva hahmottumaan. Esim. Juurikin tämä Mikko tapaus, jota pohdimme Sannan kanssa, ehkä ihan liikaakin. Välillä jopa mietin, että olemmeko ihan hulluja, kun jaksamme jauhaa yhdestä ihmisestä niin paljon vaikka mitään ei edes ollut tapahtunut. Hyvin saatoimme 2-3h jaksaa höpöttää samasta asiasta :D

No nyt, kun kuviolle tuli vihdoin loppu tilanne on huojentunut ja helpottunut. Ei olis enää jaksanutkaan samaaa asiaa pohtia ja jauhaa. Nyt voi elää päiväkerrallaan ja katsoa mitä elämä tuo tullessaan ;)

Näin on käynyt kaikkien miehieni suhteen sama juttu. Niistä on vaan niin kiva juoruta ystävän kanssa kehen luottaa ja kenen neuvoihin voi luottaa. Tietää, että saa neuvoja ja muutenkin "ajatukset tehjennettyä" :D Sama asia koskee myös erästä ihastustani joka on potenssiin 10 000 kertaa vaikeampi tapaus kuin tämä Mikko. Ja   johon edelleen tunnen tunteita, vaikka suhteemme ei voisi ikinä toimia. Herra X myöhemmin lisää.

XOXO
Sara

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Sara: Mustasukkaset ämmät!

V*tuttaa suoraan sanottuna tällähetkellä ja huolella. Mustasukkasuus ja itteensä täynnä olevat naiset on ehkä ällötttävin asia maailmassa mitä tiedän. Taas tuli kohdattua näihin heikkioihin ihmissieluin...

Niinkuin puhuin aikasemminkin siitä Mikosta ja tästä naisesta. Mikko on siis ylempi esimies ja tämä nainen työkaverini. Mulla on siis joskus ollut jotain tunteita, tätä Mikkoa kohtaan, mutta enää ei sellaisia ole. Välillämme on kuitenkin flirttiä ja kemiaa joka piristää päivää mukavasti. Vielä vähän aikaa sitten ajattelin, että olisin voinut käydä panemassa, mutta viimeisetkin fiilikset karisee, kun todellisuus iskee vasten kasvoja. Nimittäin tämä mustasukkanen ämmä.

Aina, kun joudutaan samaan vuoroon töissä Minä, Mikko ja tää nainen. Niin joka ikininen kerta sen täytyy alkaa vittuilemaan ja läsyttämään jotain p*skaa! Mä en enää jaksa sitä. Seuraavan kerran, ku se avaa sen tu*pansa ja alkaa jotain avautumaan niin annan kyllä takaisin. Mä en yleensä suutu helpolla tai pienestä, mutta turhan valittaminen ja mäkättäminen v*tuttaa, kun asiat voisi sanoa niinkuin ne on. En mä ole ENÄÄ "sen miestä" iskemässä, varsinkin kun vasta nyt on paljastunut, että se on varattu? Tai niillä on ollut jotain. Ehkä? En olis tosiaan lähteny tähän soppaan ollenkaan mukaan jos olisin vaan tiennyt... mut ei tää kaksilahkeinen oo sanallakaan viitannut mitään. Mistä mä oisin voinu tietää?

Tää keitti kiehuu ja niin kovaa tässä kattilassa, että sinne en lusikkaan uskalla laittaa sekaan, eikä kiinnostakaan. Jos satun törmäämään huomenna siihen Mikkoon niin kysyn suoraan mikä on homman nimi ja selitän tilanteen. Naurettavintahan tässä on se, että mun ja Mikon välillä ei ole ollut mitään... silmäpeliä enempää. Sen voin sanoa, että en todellakaan aijo lopettaa ystävyyttä/juttelua ja silmäpeliä ja muuttaa luonnettani tämän vainoharhasen, hullun mustasukkasen naisen takia. :D

maanantai 1. lokakuuta 2012

Jatketaan aiheella vaikeat miehet

No siis tää s-tyyppi. Se lähti töihin laivalle ja sano ehkä siks ettei halua mitään vakavaa. No nyt näyttää siltä että se ei sieltä pois oo lähdössä. Se siis todennäkösesti haluaa vaan hengailuseuraa ja sitten tietysti myös sitä yhtä mitä nyt kaikki miehet enemmän tai vähemmän haluaa. Eipä se mua haittaa ja miks haittais koska mun elämäntilanne on myöskin.. hmm.. no vähän hankala millekkään seurustelulle. Eli sen kannalta kaikki ihan hyvin. Näin syksyn tullen on vähän laskenu tää huomion metsästys into joten senkään takia ei haittaa :D


Sitten toinen eli M. Siihen pitäis taas ottaa viimesen kerran yhteyttä joskus tässä kuussa ja sanoa että se on joko tai. Eikä mitään eipäs juupas leikkejä. Saman päätöksen on joutunut tekemään myös SARA ja uskoisin että elämä on sen jälkeen asteen helpompaa kun ei tarvitse enää miettiä.


Esittely. Tutustu Sannaan!

Moikka!

Oon siis toinen joka tänne blogiin jotain höpisee. Mua voisi kuvailla sanoilla urheiluhullu ja ikuinen laihduttaja joka välillä eksyy väärille poluille hakiessaan sitä huomiota :D
Intohimona sali ja ylipäänsä kaikenlainen urheilu. Vähintään neljä-viisi kertaa viikossa pitää päästä liikkumaan, muuten tulee kiukku. Bilettäminen on jäänyt vähemmällä nykyään mutta kyllä sitä täytyy päästä tuulettumaan välillä vaikka se ehkä sotiikin tota urheiluhulluutta vastaan koska sen jälkeisenä päivänä syöminen lähtee käsistä pilaten koko viikon "laihduttamisen".

Miehistä sen verran että jotenkin tuntuu että kerään ainoastaan näitä takertujia. Missä on ne normaalit miehet??!!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sara: Vaikeat miehet

Mun mies viritykset edistyy huonosti tai vähemmän huonosti. Tänään taas tuli rankalla kädellä takapakkia... 


"Mulla on 6kk aikana ollut viritys Mikkoon ja mä tiedän, että Mikkokin on jollain tavoilla kiinnostunut musta. Ärsyttää, kun tää Mikko ei antaa ymmärtää, mutta ei kuitenkaan ymmärrä antaa. Se on ollut oikeastaan tän etenemisen kompastus kivi. Okei, ymmärrän että sen takia, se ei näytä mulle vihreää valoa mielellään koska on ylempiarvoisessa työtehtävissä ja olemme kuitenkin samassa firmassa töissä. Eikä siinä vielä kaikki. Oon tässä viimisen 2kk aikana saanut tietää, että tämä kyseinen miekkosella on mahdollisesti ollut joskus aikoinaan suhde yhteen toiseen työntekijään.... Kaikki merkit puhuu puolestaan, mutta mitään mustaa valkosella ei ole. Tosin... olen 99.9999999999999 % varma että jos ei varsinaista seurustelusuhdetta heillä ole ollut niin jonkinlaista kanssa käymistä heillä on ollut. Facebook on ihmeellinen maailma ja sieltä saa kaivettua kaikki kivaa ihmisistä esille."

No se siitä. Mua ärsyttää, kun tätä "kissa-hiiri"leikkiä on jatkut niin kauan, että äskeinen saamani tieto varmisti tarinalle sitä, että jotain näiden kahden ihmisen välillä on, niin se ei haitannut mua yhtään. Tai no vähän harmitti, mutta ei silti. Päätin hetken, että pidän "jääkautta" kyseisen miehen kanssa, mutta miten kävi 5min päätöksen jälkeen huomasin istuvani hänen toimistossaan ja juttelemassa mukavia ja flirtailemassa. MIKSI??? Miksi en osaa näyttää kylmää puoltani itsestäni? Mikä ihme muhun on mennyt? Ehkä syy on siinä, koska en mäkään mitään suhdetta siitä hae, eikä tosiaan kiinnosta. Joskus 4kk sitten taaksepäin kun multa olis kysytty haluanko sen kanssa seurustella, olisin vastannut sekunttiakaan miettimättä, että KYLLÄ. Tällähetkellä tilanne on aivan toinen. Mies vihaa lapsia ja muutenkin tuntuu olevan pelimies, joten ei meidän suhde voisi toimia millään muulla kuin fyysisellä tasolla. Komea, lihaksikas, itsevarma ja osaava mies. Kuka ei sellaisen miehen kanssa sänkyyn haluaisi? 

Mutta ehkä mä tyydyn vaan tähän flirttailuun ja sen vastaanottamiseen. Menee muuten työsuhdekuviot uusiksi, kun tässä kattilassa tuntuu olevan jo liian monta lusikkaa samassa kattilassa :)

Kuka on Sara? Tutustu!

Sara


Kerron hiukan itsestäni, niin pääsette ehkä mukaan minun maailmaani.

Asun pk-seudulalla rivitalossa ja olen suhteellisen tyytyväinen elämääni tällähetkellä  Ja mikä tekee siitä niin täydellisen?  Olen aloittanut saliharrastuksen johon olen kirjainmellisesti hurahtanut täysin. Se tunne joka tulee treenamisen jälkeen on uskomaton. Mulla ainakin henkilökohtaisesti mielentila piristyy ja musta tulee paljon onnellisempi tiukan puntin jälkeen. Tavoitteena olisikin ensikesänä olla tiukassa ja ennen kaikkea lihaksikkaassa kunnossa! Sitä siis odotellessa.

Ainut mikä mun mieltä painaa urheiluun liittyen on se, että mun tissit lähtee pois. Olenkin miettinyt, että jos kävisin joskus ottamassa silikoni rinnat... varsinkin jos nämä tästä vielä edelleen pienenevät. En halua olla, että rintani näkyvät vain suurennuslasilla tai roikkuvat polvissa kuin nahkarukkaset. 

Salin jälkeen harrastuksiini kuuluu tankotanssi sekä keräilen laukkuja! Olen sitä mieltä, että naisella ei voi koskaan olla laukkuja liikaa! Rakastan niitä! Tykkään käydä myö bilettämässä, mutta valitettavasti työn ja urheiluharrastukseni vie elämästäni niin suuren ajan, että aina ei kerkeä tai jaksa lähteä baariin. 

Jokaisella ihmisellä varmasti on pahoja tapoja ja mulla "pahoihin tapoihin" kuuluu miesten kanssa flirttailu. Olen kunnon huomiohuora ja rakastan flirttailua yliakiken! Monesti kyllä kadun sanomisiani ja tekemisiäni jälkeenpäin, kun tuntuu että ehkä olenkin ollut liian tyrkky tai ylittänyt rajan, mutta osaan niille nauraa jälkeenpäin ja olen hyvä selittelemään asioita ja puhumaan itseni pois "pussista". 

Vaikka kuvaksesta saattaakin tulla teille mieleen itseensä täynnä oleva "pissis", olen oikeasti ujo ihminen, tykkään vain aina ylittää sen "mukavuuusrajan" ja mennä kohti tuntematonta vaikka pelotttaa, jännittää ja olo on sekava. Rakastan hetkellisiä "mielijohteesta" tehtyjä päätökisä ja olen valmis syöksymään mitä erikoisimpiin juttuihin. Extempore kuvaa eläämni paremmin kuin hyvin!